Saana-teltan tuotekehitysvaihe on vihdoin tullut päätökseen ja olemme valmiit aloittamaan ennakkomyynnin. Ohjeet ennakkotilaukseen alla.









Viimeinen prototyyppi on nyt sitten valmis.
Taas on tullut useita parannuksia mm. pystytykseen ja kestävyyteen liittyen.
Nyt teltta on valmiimpi kuin koskaan kahden vuoden tuotekehityksen aikana. Tuntuu hassulta kuinka lähellä ollaan oltu viimeiset puolitoista vuotta, mutta koko tänä aikana Saana-telttaa ei ole oikein voinut sanoa vielä kaupalliseksi tuotteeksi. Nyt se sitä todellakin on ja käyttäjäpalaute on ollut mairittelevaa.
Tilaa kahdelle erinomaisesti jopa talvivarustuksella. Ei osu pää tai jalat päätyihin. Kesällä mahtuu vaikka 2-metrinen mukavasti.
Käyttäjäpalaute
Tähän ei jää lumi kuormaksi, vaan valuu alas kun on jyrkät seinät. Teltta ei hievahtanutkaan tuulessa. Kiva tuuletus, riittävä, muttei kylmä.
Käyttäjäpalaute
Muutamista muutoksista johtuen (mm. kaavamuutokset ja uudet vedenpitävät vetoketjut) paino on hieman noussut edellisestä prototyypistä. Saana-teltta painaa nyt pakkauspussissaan 1.24 kiloa ilman keskisalkoa, naruja ja kiiloja. Edelleen sangen kohtuullinen paino ja ollaan vieläkin kevyimpien EU:ssa valmistettujen telttojen joukossa. Ollaan käytännössä ainoita valmistajia, jotka tekevät ympäristövastuullisia telttoja kierrätysmuovista, joten sillä saralla ollaan ehdottomasti kevyimpiä.
Nyt kun viimeinenkin prototyyppi on valmis ja testattu, niin voimme aloittaa tuotantokoesarjan. Teemme tuotantokoesarjassa 10-12 telttaa sarjakäsityötuotantomenetelmien optimoimiseksi. Vasta sarjatuotannon optimoimisen jälkeen tiedämme mitä teltan tekeminen meille maksaa ja täten millä hintaa voimme tuotetta myydä kuluttajille.
Ennakkomyynti alkaa
Saana-teltan ennakkokysyntä on yllättänyt meidät täysin. Porukalla tuntuu olevan kiinnostusta ympäristövastuullisiin käsityönä tehtyihin retkeilykamppeisiin. Nämä ovat vähän eri luokan tuotteita kuin markettikamppeet. Ylpeydellä käsintehtyjä yksilöitä.
Olemme päättäneet aloittaa ennakkomyynnin pyytämällä maksamaan 200€ ennakkovarausmaksun ennen varsinaista tilausta. Ensin siis maksetaan ennakkovarausmaksu ja sitten kun tuotteen hinta on tiedossa, niin tehdään lopullinen tilaus. Ennakkovarausmaksu hyvitetään luonnollisesti tilauksen loppusummasta. Kannattaa liittyä postituslistallemme jos et ole jo, sillä saat siitä palkkioksi 100€ lahjakortin jota voit käyttää ennakkovarausmaksun maksamiseen.
Miksi toimitaan tällä kertaa näin?
Syy on yksinkertainen: me emme tiedä vielä mitä teltan tekeminen meille maksaa kun tuotantokoesarja on vielä kesken. Silti meidän pitää olla jo tässä vaiheessa 100% varmoja teltan todellisesta menekistä vuoden 2022 aikana.
Miksi meidän pitää tietää menekki ennen kuin tiedämme hintoja?
Meidän pitää laittaa tilaukset materiaaleista sisään valmistajille nyt todella pian jos haluamme saada ensimmäiset teltat asiakkaille vielä tämän kevään aikana. Meidän pitää ymmärtää mikä teltan lopullinen kysyntä tulee olemaan, että voimme tilata varastoon erikoiskankaita ja muita materiaaleja riittävästi. Tällä hetkellä saatavuus mm. kankaille on erittäin heikko ja olemme onnekkaita jos saamme materiaaleja riittävästi. Tilauksen kanssa pitää nyt olla nopea.
Haluaisimme saada Saana-telttoja kaikille halukkaille tämän vuoden aikana myös ensimmäisen 50:n kappaleen ensierän jälkeen. Muussa tapauksessa joudumme tilanteeseen, jossa kaikille halukkaille ei tule riittämään telttoja vuoden 2022 aikana. Ennakkokysyntä on ollut hurjaa, mutta materiaalitilausten suhteen ei meillä pienenä yrityksenä ole varaa ottaa riskejä.
Miten tämä sitten toimii?
- Pyydämme maksamaan 200€ ennakkovarausmaksun, johon voit käyttää sähköpostilistalle liityttyäsi saamaasi 100:n euron alekoodia.
- Ennakkovarausmaksun maksaneet ovat etusijalla tekemässä lopullista ennakkotilausta. Ennakkovarausmaksu hyvitetään lopullisesta tilaussummasta.
- Tilausmahdollisuus avautuu heti, kun meillä on Saana-teltan hinta tiedossa.
- Ennakkovarausmaksun ja varsinaisen tilauksen tehneet saavat ensimmäisenä telttansa sitä mukaa kun tuotantosarjasta valmistuu telttoja – first come first served.
TILAA TUOREET UUTISET SAANA-TELTAN KEHITYKSESTÄ JA UUSISTA TUOTTEISTA
Suomessa vastuullisena käsityönä valmistetun Saana-teltan ennakkomyynti on alkanut.
Telttoja on varattu ensimmäiseen erään vain rajoitettu määrä!
Liity nyt niin saat 100€ lahjakortin ennakkovarauksen tekemiseen!
[…] Saana-teltan suunnittelun lähtökohdat olivat aikanaan kotimaisuus, tilavuus ja käytännöllisyys keveyden ja ympäristöystävällisyyden ohella. Meidän vastauksemme tähän tarpeeseen oli viime vuoden puolella esitelty EU:ssa mallisuojattu Saana Ecolite, joka on minimipainoisena (1,3kg) kevyimpiä EU:ssa valmistettuja telttoja. Saana Ecolite on muutenkin harvinaislaatuinen tapaus, sillä markkinoilta ei vielä oikein löydy muita kierrätysmuovimateriaalista valmistettuja telttoja. […]