Ostoskori
Saana Basic edestä

Edullisempi Saana Basic -vaellusteltta nyt myynnissä

Tuomme Ecoliten rinnalle edullisemman version samasta EU:ssa mallisuojatusta vaelluskotamallista. Lue lisää miten nämä kaksi telttaa eroavat toisistaan.

Saana-teltan suunnittelun lähtökohdat olivat aikanaan kotimaisuus, tilavuus ja käytännöllisyys keveyden ja ympäristöystävällisyyden ohella. Meidän vastauksemme tähän tarpeeseen oli viime vuoden puolella esitelty EU:ssa mallisuojattu Saana Ecolite, joka on minimipainoisena (1,3kg) kevyimpiä EU:ssa valmistettuja telttoja. Saana Ecolite on muutenkin harvinaislaatuinen tapaus, sillä markkinoilta ei vielä oikein löydy muita kierrätysmuovimateriaalista valmistettuja telttoja.

Saana Ecolite on kuitenkin materiaaliensa puolesta sen verran arvokas tehdä, että kuluttajahinta karkaa helposti monen retkeilijän ulottumattomiin. Olemme myös viitanneet aiemmin siihen, kuinka suomalaisella tuotannolla emme pysty kilpailemaan Aasiassa tuotettujen telttojen kanssa hinnassa. Toki laadussa pystymme kilpailemaan sitäkin paremmin.

Vastataksemme saamiimme hintakyselyihin lanseeraamme nyt edullisemman Saana Basic -perusmallin samasta EU:ssa mallisuojatusta ja testeissä hyväksi havaitusta kahden hengen vaelluskotateltasta.

Mikä muuttuu?

Todellisuudessa eipä juuri mikään – ympäristöystävällisyydestä joudumme tällä kertaa hieman tinkimään. Saana Basic valmistetaan kuitenkin edelleen vastuullisesti käsityönä Suomen Forssassa. Sen sijaan hintaa on vähemmän – Saana Basic maksaa tutustumistarjouksena ilman lisätarvikkeita vain 549€ (ovh 649€).

Saana Basic on käytännössä muuten sama teltta kuin Saana Ecolite, mutta teltan päällikangas on korvattu ekologisesta kierrätysmuovikankaasta merkittävästi edullisempaan ja hieman painavampaan vedenpitäväksi pinnoitettuun polyesterikankaaseen. Vesipilariarvokin on edelleen päällikankaalle varsin riittävä 2000 mm (versus Ecoliten 3000mm). Basic-mallin päällikangas on myös kestävä, sillä kankaan vetolujuus täyttää kirkkaasti EN ISO 1421 -standardin. 

Teltta on kesähelteillä Ecolite -mallia viileämpi, sillä kangas on pinnoitettu auringon valoa läpäisemättömäksi teltan sisäpuolelta. Lapin yöttömässä yössä Saana Basicissa saa myös helpommin unen päästä kiinni, kun ei aurinko hiisaa keskiyöllä silmään. Ulkopuolelta Saana Basic on ainakin kevään tuotantoerässä vihreä, kuten Ecolitekin.

Uusi edullisempi päällikangas ei tosiaan ole yhtä ekologinen kuin kierrätetyistä muovipulloista tehty Ecoliten 20 denierin kevyt silikonipinnoitettu polyesterikangas. Käytännössä Saana Basicin päällikangas on kuitenkin niin paljon edullisempi hankkia, että se yksin mahdollistaa hintaeron Ecoliteen nähden. Tämä on tietysti harmillinen tosiasia, että vielä nykyään ekologisuudesta joutuu maksamaan hieman ylimääräistä. Pyrimme toki omalla työllämme siihen, että tulevaisuudessa näin ei olisi.

Mitä Saana Basic sitten painaa?

Saana Ecolite on suunniteltu olemaan käytännöllisellä tavalla kevyt – ei markkinoiden kevyin missään nimessä, mutta tilavaksi, helppokäyttöiseksi ja kestäväksi teltaksi kuitenkin materiaaleiltaan ja tuotantotavaltaan kevyin mahdollinen.

Tämä näkyy myös Saana Basicin verrattaen kevyessä painossa. Käytännössä painoero Saana Ecoliteen muodostuu vain uudesta 31 g / m2 enemmän painavasta päällikankaasta. Muutenhan nämä kaksi telttaa ovat identtiset. 

Tämä tarkoittaa sitä, että Saana Basic tulee painamaan vain noin 350 grammaa enemmän kuin Saana Ecolite. Puhutaan kuitenkin vielä merkittävästi kevyemmästä kokonaisuudesta kiilojen ja keskisalon kanssa, kuin tilavat kahden hengen teltat ovat yleensä – ahtaista Kiinassa valmistetuista markettiteltoista puhumattakaan. 

Kannattaa myös muistaa, että myös Saana Basicin kanssa on mahdollista säästää keskisalon painossa ostamalla vaellussauvojen liitäntähihnat ja pystyttämällä teltan vaellussauvojen varaan. Tai pystyttämällä teltan pelkän harjanarun kanssa, jolloin säästyy myös vaellussauvojen paino.

Saana Basic on myynnissä alkaen nyt tutustumistarjouksena alkaen hintaan 549€ ja ensimmäisille tilaajille pyrimme toimittamaan teltat kevään 2022 kuluessa. Muista myös valita tarvitsemasi lisätarvikkeet tilaukseen. Erityisesti suosittelemme ottamaan kiilapaketin, niin saat riittävän järeät kiilat Saana-teltan kiinnittämiseen. Jos retkeilet paljon avotunturialueilla tai muualla tuulisilla alueilla, niin myös myrskynarupaketti on hyvä kopata mukaan tilaukseen.

Miltä Saana Basic ja sen hinnoittelu kuulostaa? Kerro toki kommentoimalla alle tai laittamalla meille sähköpostia juuso@northernlite.fi.

4 comments

  1. Hintataso varsin kelpo. Hieno, että homma eteee ja vaihtoehtoja on. Toivottavasti jossain vaiheessa markkinalle saadaan tilava yhden hengen teltta, jonka voisi pystyttää vaellussauvojen varaan. Vuosien ajan on itse tullut kevennettyä teltan painoa (nyt 1.3kg naurineen ja kiiloineen) ja pohdinnassa on hieman kevyemmat vaihtoehdot.

    1. Kiitos kommentista! Ehdottomasti tahtoa on tuoda myös kevyempi nimenomaan ekologinen yhden hengen teltta. Ei olla vaan vielä onnistuttu innovoimaan kokonaan uniikkia mallia tuolla teemalla. Halutaan kuitenkin erottautua markkinalla ympäristövastuullisuuden ja vastuullisen kotimaisen käsityön ohella myös uniikilla suunnittelulla. 🙂

  2. Oletteko tulossa erämessuille?

    1. Kiitos kommentista! Kyllä ollaan tulossa näillä näkymin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Haluan tietää milloin tuotetta tulee varastoon Ilmoitamme kun tuote saapuu varastoon. Jätä voimassa oleva sähköpostiosoitteesi alle.

HALUAISITKO 10% ALENNUKSEN SEURAAVASTA OSTOKSESTASI?

Tilaa tiedot uusista tuotteista ja kampanjoista sähköpostiisi, niin saat 10% alekoodin!